Viikonloppuna käytin meidän prinsessan kummitädin tytön synttäreillä ja no jotenkin tunsin, että on pakko leipoa jotain mukaan, vaikka synttäripöydä oli herkuista notkuilla. Leikin salapoliisia ja sain tietoa siitä, että synttärisankari tykkää marabow daimista, no sitten eikun etsimään sopivaa ohjetta. Kinuskikissalta löysin mielestäni oikein sopivan ohjen. Kopion nyt sieltä ohjen suoraan tänne ja suluissa laitan omat muutokset.

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
2 isoa Daimia (1 iso Marabow daim suklaa)
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 tl murukahvia (puolikas pussi capuccinokahvijauhetta)

Koristelu:
Daim-rouhetta (lisäksi daim lakritsapatukka)

00aa.JPG

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min.

Rouhi Daimit. Sulata kattilassa rasva. Lisää sokerit, keltuaiset ja murukahvi. Anna kiehahtaa ja keitä parisen minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua ja murukahvi on liuennut sen joukkoon. Lisää sitten Daim-rouhe. Levitä kuorrute heti pohjan päälle. Kuorrute jämähtää muutamassa sekunnissa, joten ole nopea!

 

Tässä vielä kuva pellilta.

Piirakka oli oikein mureneva ja seuraavana päivänä oli maku paljon parempi. Jopa ne lakritsapalaset olivat mun mieleisiä.

Nopealla aikataululla tekaisin vielä sellaisen kortin sankarille